Enpä ole vähään aikaan muistanut kirjoittaa, mutta tässä sitä nyt tulee.. Paljon onkin ehtinyt viime syksyn jälkeen tapahtua. Olen  muun muassa ostanut vihdoin Viiville kaverin ja muutenkin on eläintarhamme jälleen kasvanut. Mutta ennen kaikkea tätä ensimmäinen iso muutos oli se, että pidin koulusta taukoa joulukuulta ensi syksyyn.

Päätös oli mielen perukoilla hautunut jo jonkin aikaa, ja talven jatkuvassa pimeydessä ja räntäsateessa se vain vahvistui. Viivi oli tuolloin jo jonkin aikaa asunut kengittäjämme tallissa Terävän tilalla noin viiden kilometrin päässä meiltä, ja jokailtainen polkupyörämatka ja katuvaloton reitti söivät jo lähes loppuunpalanutta pinnaani entisestään, eikä tilanteesta kerta kaikkiaan ollut muuta ulospääsyä. Onneksi rehtori ymmärsi tilanteen, ja sain pitää opiskelupaikkani, mutta aloittaisin syksyllä jälleen 1. vuositasolta. Kuukauden verran olinkin sitten oikeastaan tekemättä mitään, kävin vain tallilla, näin pitkästä aikaa eri koulussa olevia kavereita ja nukuin talviunta. Pikkuhiljaa univelka ja stressi kuitenkin helpottivat ja alkoi tehdä mieli töihin.

Työnhaku olikin tutun hevostarvikekauppiaan ja -hierojan ansiosta helppoa, ja parin puhelinsoiton jälkeen olinkin jo töissä Helasuon tallilla, seitsemän kilometrin päässä naapurikylässä Karjalohjalla. Viivi muutti tallille heti, sillä teimme työnantajan kanssa sopimuksen, jonka avulla sain maksaa tallivuokran tekemällä ylimääräisiä työtunteja. Vaikka tämä järjestely tiesi pitkiä päiviä tallilla (11h/pvä, josta 1,5h oli varattu ratsastukselle), oli se sen arvoista. Talli oli todella hieno, sekä ulkomuodoltaan, että varustetasoltaan (mm. kenttä, maneesi, katettu kävelykone ja katettu pyöröaitaus) ja pienillä järjestelyillä sain Viiville jopa kokopäivätarhauksen siitostammojen kanssa, vaikka se asuikin muuten kilpahevosten tallissa (jossa tarhaus 5h/pvä).

Työkin oli mukavaa ja koulunkäyntiin verrattuna helppoa, vaikkakin ruumiillisesti melko raskasta. Suurelta osin työtä helpotti tallin korkea varustetaso, jonka ansiosta tallin sisälämpö oli aina n.10-14 astetta, lattian lakaisusta huolehti kone ja mönkijällä ja traktorilla painavien säkkien ja paalien siirtely tallien (2kpl) ja pihattojen (2kpl) välillä oli helppoa.

Myös hevosenomistajana tuli usein kiiteltyä mielessään sitä, että maneesiin pääsi sisäkautta suoraan tallista, maastot olivat mahtavat ja kävelykoneen omatoiminen käyttö oli ilmaista. Muun muassa näiden seikkojen vaikutuksesta Viivi alkoi kehittyä ihan silmissä. Lihakset lisääntyivät, liikkeet paranivat ja hevosesta tuli kaikin puolin huomattavasti parempi ratsastaa. Suurin vaikutus oli tietysti päivittäisellä liikunnalla, mikä oli syksyn ja alkutalven aikana ollut lähes mahdotonta maneesin puuttumisen takia. Hyvänä kakkosena tulevat kuitenkin kävelykone, jossa Viivi oli aamuisin tunnin, ja vapaapäivinään iltapäivällä toisen tunnin, sekä maneesin loistava pohja, joka ei ollut hiekkaa, vaan seos ilmeisesti silkkiä, kumia ja jonkinlaista käsiteltyä hiekkaa (en siis ole varma mutta näin olen ymmärtänyt, korjatkaa jos on parempaa tietoa asiasta). Ostin keväällä myös uuden yleissatulan ikivanhan koulusatulan tilalle, mikä yhdessä maneesin peilien kanssa paransi omaa istuntaani ja ratsastustani huomattavasti.

Koulun lopettamisen ja töiden aloittamisen lisäksi kolmas suuri muutos oli se, että ostin Viiville sen kauan kaivatun kaverin. Töissä ollessani ihastuin pieneen pippuriseen Cinkku-tammaan (Kaunisrannan Cinderella, Welsh sec. B) ja sen ensimmäiseen varsaan Arieliin (He'las Ariel, synt. 2007). Pitkän harkinnan jälkeen tein Arielista tarjouksen, joka meni läpi ja niin teimme toukokuun alussa kaupat.

Toukokuun 16. muuttivat molemmat sitten, Viivin tapauksessa jälleen, meille kotiin. Aluksi ei Viivi oikein ottanut poninrääpälettä kaverikseen, mutta alun hankaluuksien jälkeen neidit ystävystyivät ja ovat nykyään jo melkoisen erottamattomat (siinäkin huonot puolensa). Laidunlomaillessaan kuukauden päivät saivat molemmat lihaa luidensa ympärille, mikä kaunisti rimpulaa ponia ja sai Viivin näyttämään virtahevolta. Koko talven ja kevään tikkujalkaiselta pörrökasalta näyttänyt poni pudotti kaiken talvikarvan, jopa sen viimeisen tupsun mahan alta, ja pitkän villan alta paljastui ainakin omistajan silmissä kaunis pieni Welsh-tamma. Nyt harjoittelemmekin ahkerasti tähtäimessä 2.-3.7. Vermossa pidettävä Kansallinen poninäyttely.

Loppuun totean vielä, että nyt lisäämäni kuvat on otettu ennen hevosten kotiintuloa tai heti sen jälkeen, joten Viivi näyttää niissä paljon paremmalta kuin nykyään kaikkine vararenkaineen, ja Ariel puolestaan aika ruikulalta.

KUVAT:

Kovan työn tuloksena Viiville valkenivat mm. sellaiset käsitteet kuin ''eteen'' ja ''alas''. Pikkuhiljaa alkoivat koulukiemuratkin sujua. Tässä todistusaineistoa:

 

Tässä verkataan esteitä varen, ratsastajana tällä kertaa Anni.

Myöhemmin tulikin sitten harvinaisen selväksi, että tuona päivänä neitiä ei huvittanut hypätä. Ei sitten yhtään. Tulipahan taas muistutus neitokaisen suonissa virtaavasta suikkulaisverestä, kun kieltäytyi ylittämästä edes maapuomeja. Pari kertaa suostui loikkaamaan joten kuten esteen yli, ja tämä tulikin sitten ratsastajalle sellaisena yllätyksenä, että (kuten kuvista näkyy) ei sitten ollut oikeasta istunnasta juuri tietoakaan, kun yritti vain ehtiä hyppyyn mukaan. että näin.

Tässä on vielä verkkaeste, jonka yli polle muutaman kerran suostui kiipeämään, tosin melkoisen tahmeasti, kuten voinette asennosta päätellä. Ratsastajana taasen Anni:

Toisella verkkaesteellä alkoikin sitten tahtojen taistelu. Anni sanoi että mennään yli ja Viivi sanoi että eipäs mennäkään. Tässä väistämätön tulos:

Kyllä se Annikin sitten sieltä kerran aika komeassa kaaressa tuli alas, kun Viivi ei mennyt esteen yli, mutta Anni meni. Tai oikeastaan esteen päälle. Onneksi ei käynyt kuinkaan kummallekaan. Lopulta sitten suostui neiti ylittämään vihreän verkkaesteen, kun ensin oli kieltänyt varmaan kymmenen kertaa jopa niillä maapuomeilla. Tämä hyppy olikin sitten juuri sellainen ärsyttävä kyllä-mä-osaan-mua-ei-vaan-huvita-hyppy, ilmavaraa varmaan 30cm. Siihen sitten lopetimmekin sen tunnin.

 

HE'LAS ARIEL

Sitten kuvia Arskasta. Pahoittelen, ettei ole vielä uudempia kuvia, mutta kunhan saan Vermossa otetut kuvat Annilta, niin lisäilen niitäkin sitten tänne. Niin tosiaan oltiin ponin kanssa Kansallisessa Poninäyttelyssä, sai rotukehästä 2. palkinnon ja Hippokselta 2. palkinnon ja 35 pistettä. Eli ei kovin hyvä mutta ei nyt ihan huonokaan. Oli aika paljon muita ikäisiään tammoja jäljessä kehityksessä, ja Hippoksen kehässä sanoivatkin, että todennäköisesti vain paranee kasvaessaan ja kehittyessään. Että sitten vaan sitä odotellessa. Tässä kuvia kotiintulopäivältä, ylempänä viime talvelta. Voitte sitten vertailla kun saan Vermon kuvat tänne.

 

Kuvat eivät kyllä kerro yhtään, miltä poni nykyään näyttää, mutta yritän lisätä pian tuoreempia. Taitaa tulla kunnon estetykki tuostakin, kun ekana päivänä ponkaisi 90-litraisen vesisaavin yli ihan tosta vaan. Saavi oli siis aidan vieressä, toisella puolella tilaa ehkä noin 50 metriä, mutta ponipa päätti sitten mennä yli eikä ympäri. Oli vielä kerrankin tuuria matkassa, ja sain loikan videolle, joskin todella huonolaatuisena. (Nyt uudempia kuvia kansiossa ''KUVIA'', mm. Arskan vauvakuvia ja pollet vauhdissa laitumella!)